Riittääkö vain tieto, jos haluaa muuttaa itseään?
Esimerkiksi, minä lopetin intensiivisen voimanoston vuonna 2021. Nyt on syyskuu 2024, ja vaikka treenaankin säännöllisesti, minulta on kadonnut valtaosa halustani olla mahdollisimman vahva ja lihaksikas. Mieleni maisemassa haaveet kovemmasta penkkipunnerruksesta, suuremmasta yhteistuloksesta tai pulleammista lihaksista ovat tasaisesti menettäneet hohtoaan. Huomioni on siirtynyt yhä enemmän uusien treenitapojen tutkimiseen – kuten kehonpainoharjoitteluun ja kahvakuuliin – ja pitkäjänteisen, vuosikymmeniä kestävän liikuntasuhteen muovaamiseen.
Tässä esimerkissä voi nähdä sen, miten haaveet, motivaatiot ja toiminta muuttuvat ajan mittaan. Mutta mikä rooli tiedolla on tässä kokonaisuudessa? Kysymys pyörii mielessäni siksi, että äkkiseltään mieleeni nousee kaksi vastakkaista ajatusta.
Ensimmäinen on usein kuulemani heitto siitä, että ”jos tieto riittäisi muuttamaan sinua, olisit jo muuttunut”. Olen kuullut tämän kommentin sellaisissa tilanteissa, joissa puhutaan esimerkiksi painon pudottamisesta tai liikuntarutiinin aloittamisesta. Ja käyhän se järkeen: jokainen tietää, että porkkana ja pinaatti tai lenkkeily ja etunojapunnerrukset ovat hyvä juttu. Eli jossain muualla on ongelma, kuin siinä, ettei tietäisi, mikä on hyväksi itselle.
Toisaalta taas vanha filosofinen ajatus hyveistä eräänlaisena tietona tulee mieleen. Henkilö, joka toimii harkiten, rohkeasti, oikeudenmukaisesti, kohtuullisesti kirjaimellisesti tietää, mitä nämä hyveet ovat ja miten toimia niiden mukaisesti. Minusta on ihan reilua sanoa, että haave ylipainosta eroon pääsemiseen tai paremman kunnon tavoittelu tarvitsevat tukea hyveiltä, esimerkiksi noilta kreikkalaisten klassiselta nelikolta.
Näin ollen, mitä jos onkin niin, että kyse ei olekaan siitä, että tieto yksinään ei riitä muutokseen, vaan siitä, että keskittyy väärään tietoon? Veikkaisin, että valtaosalle ihmisistä on aika helppoa kertoa, että kasvikset ja hölkkä on hyvä juttu. Veikkaan myös, että lisätietämys ravinto- ja liikuntatieteistä tuskin auttaisi keskivertoihmistä kohti parempaa terveyttä. Sen sijaan, jokin paljon epämukavampi johtopäätös näyttää kehkeytyvän tässä taustalla. Kolmas veikkaukseni onkin se, että sen myötä päästään jo käsiksi johonkin hyödylliseen.
Ennen tätä jännittävää johtopäätöstä, otetaan toinen esimerkki. Suuresti ihailemani valmentaja, kahvakuulailija ja jujutsu-harrastaja Steve Cotter (54 v.) kertoi hiljattain nuorempana himotreenajana kokemistaan selkävaivoista. Selkäkivut vaivasivat häntä suuresti, mutta ennen pitkää hän pääsi niistä eroon. Cotterin vastaus siihen, mikä oli ratkaisu kipuihin, poikkeaa aikalailla niistä tämä-yksi-liike-parantaa-selkäsi tai lisää-liikkuvuutta-ja-voimaa -ratkaisuista, mitä yleensä on tarjolla. Cotterin paransi hänen mukaansa syvä paneutuminen siihen, miten hän on tähän mennessä pitänyt itsestään huolta, ja miten hän voisi viisaammin rakastaa itseään.
Mutta hetkonen, eikö tässäkin ole kyse jonkinlaisen tiedon etsimisestä, hankkimisesta ja omaksumisesta? Ja nyt se epämiellyttävä johtopäätös, jossa on muuten kaksi tasoa:
- Ehkä tiedon puute on tosiaankin sen takana, etten saa muututtua siihen suuntaan kuin toivoisin.
- Ehkä se tieto, jota tarvitsen, ei liitykään siihen, mitä voin lukea oppikirjoista ja saada asiantuntijalta, vaan liittyy tietoon siitä, miten minä ihmisenä ja ainutlaatuisena yksilönä voin muuttua.
Noh, en tiedä tuleeko sinulle hankala olo, kun luet nuo kaksi pointtia. Mutta itselläni on mennyt jo useita vuosia, että olen voinut jollain tasolla alkaa nöyrtyä näiden ajatusten edessä. Ehkä kurja ja epämiellyttävä tosiasia onkin se, että minä olen paljon kyvyttömämpi ja tietämättömämpi, kuin luulin.
Ehkä minä en osaa harkita päätöksiäni taitavasti. Ehkä minä en osaa tarttua toimeen rohkeasti. Ehkä minä en osaa olla oikeudenmukainen kehoani ja tunteitani kohtaan. Ehkä minä ailahtelen liioittelun ja niukkamielisyyden välillä hallitsemattomasti.
Ehkä se tieto, jota minulta puuttuu, on puutetta omasta luonteestani, sen hyveistä ja paheista ja siitä, miten niiden kanssa elää tasapainoisesti. Ehkä minulta puuttuu kyky rakastaa itseäni niin viisaasti, kuin toivoisin.
Tai arkisemmin ilmaistuna, kenties minulta puuttuu tietoa motivaatioistani, kurinalaisuudestani,
Eivätkö nämä ole epämukavia mahdollisuuksia? Eikö olisi paljon mukavampaa ajatella, että saan vihdoin painoni putoamaan, pääsen eroon selkäkivuista, tai löydän viimein keinot hillitä kehoani satuttavaa liikuntariippuvuuttani, kunhan luen lisää ravinnosta, kuntouttamisesta ja treenaamisesta?
Mutta mitä jos onkin niin, että muutos todella vaatii… Muutosta? Muutosta paljon syvemmällä, kuin olisi uskaltanutkaan ajatella? Ja mitä jos tällaisen muutoksen aloittamiseksi on jätettävä taakse ajatus siitä, että minä tiedän, mitä tietoa tarvitsen?
Sitten taitaa olla muutaman hengitysharjoituksen, rauhoittavan kuuman kupposen ja hyvien yöunien aika, kun lähtökohtana ei ole ainoastaan tiedon puute, vaan myös tietämättömyys siitä tiedosta, jota nyt tarvitsisi.
—
P.S. Voimafilosofi-podcastin jaksosta 119 alkoi katsaus muutoksen kysymykseen, tässä linkkiä sinne:
Spotify: https://open.spotify.com/episode/2me0jteZzcZBKqQeER0Qzw?si=24d311f5a2584a58
Muut: https://podcasters.spotify.com/pod/show/jonne-kytl/episodes/Ymmll-muutoksen-edess—VFP-119-e2ebpqi
