”Liike on terveyttä, liikunta on hyvinvointia, treeni on tuloksia.”

”Kaikki viisas liikkuminen etenee Liikkeestä Liikuntaan ja Liikunnasta Treeniin.” 

Suuresti fanittamani valmentaja ja treenaaja Steve Cotter erottaa toisistaan liikkeen (engl. movement) ja liikunnan (engl. exercise). Hänelle tämä erottelu on tärkeä, koska se on auttanut häntä pääsemään eroon kivuista ja harrastamaan intensiivistä liikuntaa reilusti yli viisikymppiseksi. Tätä kirjoittaessa olen 32-vuotias, ja Cotterin kaltaiset pitkän linjan hyvinvoivat treenaajat inspiroivat minua – ja toivonkin, että voisin integroida jotain vastaavista opeista omaan kehosuhteeseeni.

Cotterin liike-liikunta -erottelu toi mieleeni myös legendaarisen valmentaja Mark Rippetoen erottelun liikunnan (exercise) ja treenaamisen (engl. training) välillä. Näen, että näiden kolmen käsitteen – liike, liikunta ja treeni – avulla voi alkaa hahmottaa sitä, mihin omia liikkumisresurssejaan kannattaa kanavoida, ja mitä voi odottaa panostuksiltaan.

Cotterille ”liike” on arkipäiväistä, kivaa, aktiivista, nautinnollista ja se saattaa tapahtua ihan vaivihkaa puuhaillessa. Se on jotain, mitä on kiva tehdä, eikä se ole erityisen rasittavaa. ”Liikunta” taas sisältää Cotterin maailmassa tavoitteellisen treenaamisen, jolle varataan kalenterista aika, johon voi liittyä odotuksia kehityksestä tai tuloksista. Liikunnassa keholta odotetaan ja vaaditaan paljon, se uuvuttaa ja vaatii palautumista.

Rippetoe puolestaan erottaa liikunnan ja treenin. Liikunta on fyysistä aktiivisuutta, jota tehdään sen itsensä tai sen välittömien hyötyjen vuoksi, esimerkiksi hyvän fiiliksen ja kivan hien. Tavanomainen ryhmäliikunta, kavereiden kanssa jalkapalloilu tai päämäärätön pumppailu kuntosalilla ovat esimerkkejä tästä. Treenaamisen tittelin sen sijaan saavat vain ne aktiviteetit, joissa pusketaan kehoa uusille suorituskyvyn ja fyysisten ominaisuuksien tasoille. Määrätietoinen voimailu on Rippetoelle läheisin esimerkki treenaamisesta.

Pohtiessani näitä kolmea käsitettä – liikettä, liikuntaa ja treenaamista – suhteessa omaan liikumiseeni, näen jokaisen niistä hyödylliseksi. Ajattelen, että ne voisi jaotella näin:

1. Movement – Liike: arkiseen elämäntapaan kuuluvat tavat liikkua ja viettää aikaa spontaanisti, kehon rasitus on matala, sen jälkeen olo on välittömästi parempi, freesimpi, se voi kestää parista sekunnista useisiin minuutteihin kerrallaan. Tätä voi tehdä monta kertaa päivässä ilman ongelmia palautumisen kanssa.
2. Exercise – Liikunta: sellaiset fyysiset aktiviteetit, jotka pääsääntöisesti pitävät tämän hetkistä kuntoa ja fyysisiä ominaisuuksia yllä, siihen voi sisältyä taitojen harjaannuttaminen, mutta kehon rasitus on matalaa tai kohtalaista. Tätä voi tehdä monta kertaa viikossa, jopa päivittäin, eikä palautuminen joudu suuresti koetukselle.
3. Training – Treeni: suunnitelmallista, systemaattista, kehon ominaisuuksia muokkaamaan pyrkivää harjoittelua, jossa kehon voimat, nopeus, liikkuvuus, kestävyys tai lihasmassa viedään lähelle äärirajojaan. Ominaisuudesta riippuen tätä voi tehdä noin kerran viikossa tai joka päivä, mutta palautumisen vaatimukset nousevat korkealle.

Tämän jaottelun valossa olen alkanut ymmärtää paremmin, että esimerkiksi itselläni on taipumus tehdä miltei kaikesta liikunnasta Treeniä – ja silloin rasitun liiaksi pitkällä aikavälillä. Olen viime aikoina alkanut kiinnittää huomiota enemmän Liikkeeseen, ja myös Liikuntaan, ja vähentänyt viikossani Treenien määrää. Tämä on himotreenaajan matkaa kohti tasapainoisempaa keho- ja liikuntasuhdetta.

Yleisemmällä tasolla ajattelen, että tämä kolmen käsitteen jaottelu voisi auttaa itse kutakin tunnistamaan sen, minkälainen liikunta voisi olla fiksua. Jokaiselle meistä Liike, Liikunta ja Treeni tarkoittavat eri asioita. Kovan luokan kilpaurheilijan palauttava Liikunta-hetki on tavalliselle tallaajalle pahimman luokan tappo-Treeni. Joogin arki-Liike on mahdotonta liikkuvuustreeniä muille. Ja pitkiä matkoja kävelemään tottuneen, 50 kiloa ylipainoisen ihmisen kävelylenkki on normaalipainoiselle ihmiselle raskas voimamies-Treeni.

Silmiä avaava harjoitus voisi olla istua alas miettimään, mikä itselle on Liikettä, mikä Liikuntaa ja mikä Treeniä. Miltä oma liikunta-arki näyttää, miten nämä osa-alueet näkyvät siinä? Ja sisältääkö jokin aktiviteetti elementtejä näiltä eri osa-alueilta? Omalla kohdalla esimerkiksi kerran viikossa harrastamani lukkopaini sisältää kaikkia näitä elementtejä miltei joka hetkessä.

Tässä kohtaa on hyvä vetää henkeä, sillä seuraavaksi tulee hyppy teoreettisempaan ja abstraktimpaan maailmaan. Otetaan tämä Liikunta-Liike-Treeni -jaottelu (tästä lähin LLT) ja yhdistetään se psykologi Lev Vygotskyn teoriaan lähikehityksen vyöhykkeestä (engl. Zone of Proximal Development, tästä eteenpäin LKV-malli). Haaveeni on, että nämä yhdistämällä voi saada vielä syvällisemmän ja tarkemman kuvan siitä, miten liikkuu ja miten kannattaisi liikkua.

LKV-mallin perusidea on se, että meille eläville olennoille ympäristö voi näyttäytyä kolmella eri tavalla. Se voi olla tuttu, turvallinen ja tylsä; se voi olla vieras, arvaamaton ja ahdistava; se voi olla jotain tältä väliltä, kiinnostava ja haastava. Jos sinulla on käynyt onni, voi esimerkiksi kotisi olla tuttu ja turvallinen. Kun aamulla lähdet ulos, kohti päivän haasteita, kohtaat luultavasti jotain sellaista, mikä vaatii sinulta ponnistuksia. Nyt olet päässyt varsinaiselle lähikehityksen vyöhykkeelle – sinne, missä voit viipyä jonkin aikaa ja oppia uutta, mutta josta on hyvä päästä lepäämään kahvitauoille ja lopulta kotiin. Toisinaan taas maailma viskaa sitruunan takaraivoosi, ja tipahdat lähikehityksen vyöhykkeen yli arvaamattomaan kaaokseen, josta haluat pikimmiten pois, kohti tuttuutta ja turvaa. Tiivistettynä: jotkin jutut osaat tosi varmasti, joitain pitää harjoitella, ja jotkin ovat ihan liian vaikeita.

Minusta näyttää siltä, että LLT- ja LKV-mallit sopivat aika hyvin yhteen, kas näin:

1. Movement/Liike – Tuttu ja turvallinen vyöhyke
2. Exercise/Liikunta – Tuttu ja turvallinen vöyhyke ja lähikehityksen vyöhykkeen helpommat alueet
3. Training/Treeni – Lähikehityksen vyöhyke, sen ulkoreuna ja mahdottomien vaatimusten vyöhykkeen reunamat

Näiden yhtymäkohtien valossa näkisin, että kaikelle liikunnalle hahmottuu eräänlainen suunta, jota jokainen meistä seuraa, tai maksaa siitä hinnan loukkaantumisina, kipuna ja uupumisena:

Kaikki viisas liikkuminen etenee Liikkeestä Liikuntaan ja Liikunnasta Treeniin. 

Kun nousee sängystä, päivä alkaa Liikkeellä.

Kun menee ryhmäliikuntatunnille jumppaamaan, alkaa jumppa alkulämmittelyllä, jossa siirrytään pikkihiljaa Liikkeestä Liikuntaan.

Kun menee treenaamaan voimanostoa salille, alkaa treeni alkulämmittelyllä (Liike), lähestymissarjoilla (Liikunta) ja siirtyy sitten työsarjoihin (Treeni).

Kun treenaa systemaattisesti kolmen kuukauden ohjelmalla, sisältyy jokaiseen treeniin ja treeniviikkoon luultavasti Liikettä, Liikuntaa ja kovia Treenejä.

Ihmiselämä alkaa Liikkeestä, siirtyy luultavasti Liikuntaan ja saattaa päätyä Treenaamiseen – mutta ei ilman Liikkeen ja Liikunnan perustaa.

Minä olen viimeiset vuodet viettänyt liikaa aikaa Treenin puolella. Olen uuvuttanut itseäni kovilla treeneillä. Liikkuminen on ollut monesti pakkopullaa, merkityksettömän tuntuista vääntämistä – ja nyt ymmärrän, että se on ollut merkki siitä, että pusken liian kauas oman lähikehityksen vyöhykkeeni rajoille ja niiden yli.

Sen sijaan, että teen neljä Treeniä viikossa, on parempi tehdä kaksi Treeniä ja kaksi kertaa tehdä Liikuntaa. Tästä ylijäävällä, uudella energialla voi sitten Liikkua, leikkiä, temmeltää, kävellä – tehdä kaikenlaista sellaista arkista ja hauskaa, jota kovassa kunnossa oleva kroppani ei ole väsymyksessään ja vastahakoisuudessaan halunnut edes harkita.

Eli ihan tiivistäen:

Liikettä usein ja paljon. (Liike on terveyttä!)

Liikuntaa sopivasti ja säännöllisesti. (Liikunta on hyvinvointia!)

Treeniä tarpeiden ja tavoitteiden mukaan – ja mieluusti niin vähän kuin mahdollista. (Treeni on tuloksia!)